perjantai 13. marraskuuta 2015

Juures-kvinoapaistos ja cashew-majoneesi


Lähi-Prismaan oli rantautunut keltajuuria! En ollut ennen kuullutkaan moisista, joten tokihan niitä piti napata pussillinen ostoskoriin. Samaiselta kauppareissulta mukaan tarttui myös mehukkaita nauriita. Kehittelin niistä ja keltajuurista paistoksen, jonka höystin kvinoalla ja kikherneillä. Juurekset pehmenivät uunissa mukavasti, kun taas paahtunut kvinoa ja kikherneet toivat ruokaan rapeutta. Toimii! 





Keltajuuri on punajuureen verrattuna aavistuksen miedomman makuista, mutta myöskin ihanan makeaa! Ja onhan se somakin kuin mikä. :) Lisäksi keltajuuren kuorimisesta ja pilkkomisesta ei tule läheskään yhtä pahaa sotkua, mikä on tottakai plussaa. :D Juurekset eivät valitettavasti ole kaikista vatsaystävällisintä ruokaa, mutta soveltuvat ainakin itselleni silloin tällöin kohtuullisina määrinä nautittuna. 





Tein juures-kvinoapaistoksen lisukkeeksi cashew-majoneesia. Majoneesin tekeminen onnistuu hyvin sauvasekoittimella, ja ainoa aikaa vaativa osuus on cashewpähkinöiden liottaminen. Valmiin majoneesin on myös hyvä antaa maustua kunnolla jääkaapissa ennen tarjoilua. Jos omistat tehokkaan tehosekoittimen, kannattaa toki käyttää sitä, sillä siten saat majoneesista aivan sileää. Cashewpähkinät saattavat myös aiheuttaa väänteitä herkkävatsaisille (ks. esim. tämä listaus), mutta ainakin itselleni ne sopivat liotettuina kohtuullisina määrinä.  




Juures-kvinoapaistos (pellillinen)

- n. 3,5 dl kvinoaa + vettä ja suolaa keittämiseen
- 4 keltajuurta
- 3 keskikokoista naurista
- n. 3,5 dl keitettyjä kikherneitä (voit käyttää myös säilykeherneitä)
- 1 rkl oliiviöljyä
- 2 rkl vaahterasiirappia (myös tavallinen siirappi käy)
- 1 rkl balsamiviinietikkaa
- 1 tl basilikaa
- 0,5 tl timjamia
- 0,5 tl kuivattua valkosipulia (tai tuoretta valkosipulimurskaa)
- 0,5 tl mustapippuria
- lisäksi 1 rkl oliiviöljyä, merisuolaa myllystä sekä 2 rkl kurpitsansiemeniä

1. Pese ja keitä kvinoa suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Pese ja kuori juurekset sekä poista niistä kannat. Viipaloi kuoritut juurekset ja leikkaa viipaleet neljään osaan.  
3. Siirrä juuresviipaleet suureen kulhoon. Lisää joukkoon kikherneet ja kvinoa.
4. Sekoita juuresten, kikherneiden ja kvinoan joukkoon oliiviöljy, balsamiviinietikka, siirappi ja mausteet. Levitä paistos uunipellille leivinpaperin päälle.
5. Paista paistosta 200-asteisen uunin keskitasossa n. 30-40 minuuttia tai kunnes juurekset ovat pehmenneet. Tarkista kypsyys keltajuurista, sillä ne kypsyvät hitaimmin.
6. Rouhi kypsän paistoksen päälle hieman merisuolaa myllystä. Lisää myös ruokalusikallinen oliiviöljyä ja kurpitsansiemeniä. Sekoita ja tarkista maku.
7. Tarjoa paistos cashew-majoneesin kanssa. 



Cashew-majoneesi (2-3 annosta)

- 2 dl (100 g) cashewpähkinöitä + kylmää vettä liottamiseen
-  1 dl vettä
- 1 rkl oliiviöljyä
- 3 rkl sitruunamehua
- 2 tl oluthiivahiutaleita (löytyy esim. luontaistuotekaupoista)
- 0,5 tl (tummaa) sokeria
- 0,5 tl kuivattua valkosipulia (tai tuoretta valkosipulimurskaa)
- ripaus mustapippuria
- muutama rouhaisu merisuolaa myllystä

1. Liota cashewpähkinöitä yön yli kylmässä vedessä jääkaapissa. Kaada liotusvesi pois. 
2. Kaada liotetut pähkinät sauvasekoittimen kulhoon. Lisää vesi, öljy, sitruunamehu, oluthiivahiutaleet, valkosipuli sekä sokeri ja suola.
3. Soseuta huolellisesti sauvasekoittimella ja tarkista maku. Anna majoneesin maustua noin tunnin ajan jääkaapissa ennen tarjoilua.




Majoneesi ei ehkä ole kaikista kuvauksellisinta ruokaa, mutta saapahan ainakin hieman vihiä siitä, miltä lopputulos näyttää. :D Jos majoneesia jää yli, se sopii erinomaisesti esim. leivän päälle tai kasvisburgerin väliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti